Espanja, Barcelona

Espanjan toiseksi suurin kaupunki Barcelona valloittaa vaativammankin turistin: on upeita hiekkarantoja ja persoonallisia kaupunginosia sekä nähtävyyksiä kirjaksi asti. Miltä kuulostaisi visiitti Antoni Gaudin suunnittelemassa Sagrada Familia -kirkossa, käyskentely Las Ramblasin kävelykadulla katutaitelijoiden esitysten keskellä tai herkullinen tapas Barcelonan vanhan kaupungin keskuksessa Barri Gòticossa?

Barcelonassa on helppo kävellä paikasta toiseen ja ihastella eri kaupunginosien vaihtelevia ilmeitä. Paitsi että kaupunki on täynnä nähtävää, löytyy sieltä myös ihanan kaunis satama, lähes kaikki mahdolliset trendiliikeet ja pitkät hiekkarannat auringon palvomiseen. Jokaiselle jotakin!

Ja kun kerran on satamakaupunki kyseessä, kannattaa Barcelonassa maistaa mereneläviä. Esimerkiksi Barcelonetan rantakaupunginosassa käyvät paikallisetkin syömässä herkullisia kala-aterioita.

  • Italia, Savona

    Tervetuloa Costa-varustamon kotiin! Savona on varustamon kotisatama, ja kaupunki toimiikin usein risteilyn lähtökaupunkina. Jo pelkkä kolmen tunnin matka ylängöllä sijaitsevalta Milanon lentokentältä alas Savonan satamaan on upea elämys.

  • Italia, Napoli

    Napolista tulee ensimmäiseksi mieleen pizza ja pasta, eikä ihme, sillä pizzan kerrotaan olevan kotoisin Napolista! Mainio paikka nautiskella tätä alueen perinneherkkua on esimerkiksi Quartieri Spagnoli, eli espanjalainen kortteli.

  • Italia, Civitavecchia (Rooma)

    Civitavecchia, johon aluksemme saapuu, sijaitsee noin puolentoista tunnin päässä Rooman kaupungin ydinkeskustasta. Laivalla on laaja retkivalikoima, joista jokaiselle löytyy taatusti mieluista tekemistä.

  • Italia, La Spezia

    La Spezia on italialainen kaupunki, joka sijaitsee Ligurian alueella ja on La Spezian maakunnan hallintokaupunki. Alueellisesti kaupunki sijaitsee Pohjois-Italiassa, La Spezian lahden rannalla.

  • Italia, Sardinia, Cagliari

    Cagliari on Sardinian saaren pääkaupunki. Kohde houkuttelee matkaajia unelmarannoillaan, henkeäsalpaavilla maisemillaan sekä laajalla aktiviteettivalikoimallaan. Kahdeksan kilometriä pitkä Poetton ranta on vivaihteekkaan historian ja arkkitehtuurin lisäksi yksi kaupungin valttikorteista.

  • Italia, Sisilia, Palermo

    Kun laiva saapuu Palermon satamaan, voit saman tien astua keskelle Palermon elävää ja värikästä kuhinaa.

  • Italia, Salerno

    Lounais-Italiassa, Campaniassa sijaitseva Salerno on viehättävä vanha kaupunki, joka on rakennettu osaksi kauniille rinteelle. Salernon suuruuden päivät palautuvat keskiajalle, jolloin kaupungissa oli Euroopan vanhin lääketieteen korkeakoulu.

  • Italia, Livorno

    Livorno on Toscanan alueen toiseksi suurin kaupunki, alkuperäinen satamakaupunki. Vanhan kaupungin historialliset kujat pujottelevat venetsialaistyylisen kanavien ylitse, jonka takia sitä kutsutaankin nimellä Piccola Venezia.

  • Espanja, Palma de Mallorca

    Mallorcan viehättävässä pääkaupungissa Palma de Mallorcalla käy risteilyvieraiden lisäksi myös muita arvovaltaisia vieraita, kuten Espanjan kuninkaalliset ja kansainvälinen jet set.

  • Espanja, Cadiz

    Cádiz on yksi Euroopan vanhimmista kaupungeista – jollei jopa vanhin. Arvioiden mukaan foinikialaiset perustivat Cádizin jopa yli 3000 vuotta sitten.

  • Espanja, Malaga

    Malaga kruunaa upean risteilyn! Kaupunki on portti andalusialaiseen kulttuuriin niin ruuan, kuin ihastuttavien pikkukujiensa muodossa. Rannikkoa hallitsevat venesatamat, uimarannat sekä palmujen reunustamat bulevardit.

  • Espanja, Valencia

    Mistäköhän sitä aloittaisi? Näin tulee helposti mietittyä tässä Espanjan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa.

  • Kanariansaaret, Teneriffa, St. Cruz de Tenerife

    St. Cruz tunnetaan arkkitehtuuristaan, puistoistaan, ostosmahdollisuuksistaan sekä karnevaaleistaan. Kaupunki on Kanariansaarten toiseksi suurin, mutta se on onnistunut säilyttämään perinteisen espanjalaisen kulttuurinsa.

  • Kanariansaaret, Lanzarote, Arrecife

    Lanzarote on Espanjalle kuuluvan Kanarian saariryhmän itäisin saari, jonka tulivuorenpurkausten muotoilemat maisemat ovat huikeat ja karut. Lanzarote on tunnettu rannoista ja monipuolisista aktiviteeteistaan. Erityisesti golf, patikointi ja pyöräily ovat suosiossa monipuolisessa kohteessa.

  • Madeira, Funchal

    Funchal on kiinnostava yhdistelmä vanhaa ja uutta. Sen lisäksi, että ostos- ja ravintolatarjonta on laaja, pääsee kohteessa halutessaan nauttimaan myös luonnon kauneudesta. Kaupunki herää henkiin alkuillasta, kun hämärä laskeutuu ja valomeri täyttää rantaviivan.

  • Ranska, Marseille

    Jyrkkien kalkkikivikallioiden suojista löytyy Marseille, Ranskan suurin satamakaupunki. Kaupungin ykkösnähtävyys on eloisa vanha satama, jonne lipuu purjeveneitä ja risteilylaivoja ympäri maailmaa.

  • Monaco, Monte Carlo

    Jo nimet Monaco ja Monte Carlo tuovat mieleen rikkauden, glamourin, tyylin ja vauhdin – ja tietysti kasinon ja nopeat autot. Monaco on Vatikaanin jälkeen maailman toiseksi pienin valtio, ja se on pinta-alaltaan vain kaksi neliökilometriä – eli valtio on yli sata kertaa pienempi kuin Helsinki!

  • Malta, Valletta

    Jos joskus kannattaa olla laivan yläkannella, niin silloin kun laiva saapuu Maltan sisälahdelle Vallettan satamaan. Laivan saapuessa heti vanhan kaupungin kupeeseen tuntuu kuin matkustaisi 500 vuotta ajassa taaksepäin. Luvassa on huikaiseva näky!

  • Portugali, Lissabon

    Seitsemälle kukkulalle rakennettu Portugalin pääkaupunki Lissabon on mielenkiintoinen kokonaisuus ydinkeskustan moderneja kävelykatuja ja vanhankaupungin labyrinttimäisiä pikkukujia. Kaupungin keskus on kävelykatujen hallitsema Baixa-alue ja vilkas Rossio-pääaukio.

  • Marokko, Tanger

    Tanger, tuo Afrikan tähti -pelin aloituskaupunki, tarjoaa maustetorien kutkuttavaa tuoksua, sokkeloisia kujia ja eksoottista tunnelmaa meille härmäläisille. Suurin osa kaupungin nähtävyyksistä löytyy vanhasta kaupungista Medinasta.

  • Marokko, Casablanca

    Yli neljän miljoonan asukkaan Casablanca on monelle tuttu samannimisestä klassikkoelokuvasta, mutta tämä Atlantin rannikon tärkeä satama- ja liike-elämänkeskuskaupunki on paljon muutakin. Suuressa metropolissa yhdistyvät ranskalainen elämänmeno ja arabikulttuuri.