Cristobal, Panama

Cristobal sijaitsee Colonissa, Panaman kanavan itäosassa, ja saattelee matkaajat Atlantin valtamerelle. Panaman kanavan rakennusvaiheessa tällä suhteellisen pienellä kaupungilla oli valtaisa merkitys niin tarvikkeiden kuin työvoimankin väylänä. Tuon ajan amerikkalaiset vaikutteet näkyvät edelleen niin arkkitehtuurissa kuin nimistössäkin.

  • Venetsia, Italia

    Itäisen Välimeren risteily alkaa pääsääntöisesti kauniista ja romanttisesta Venetsiasta. Mystinen kaupunki huokuu menneiden aikojen tunnelmaa ja onkin oiva tutustumiskohde historiannälkäisille. Venetsian lukuisia kanavia ylittäviä siltoja kulkiessaan pääsee osaksi postikorteista tuttua miljöötä.

  • Dubrovnik, Kroatia

    Kun laiva saapuu Dubrovnikiin, kannattaa olla hyvissä asemissa laivan kannella. Silloin on hyvin helppo uskoa astronautteja. Maapalloamme korkeuksista ihastelleet astronautit ovat nimittäin todenneet, että Adrianmeri erottuu avaruudesta katsottuna selvästi: se on maailman sinisin meri.

  • Catania, Italia

    Sisilian itärannikolla, Catanian ylängöllä sijaitsevan kaupungin juuret johtavat aina antiikin ja Rooman valtakunnan aikoihin saakka. 1600 -luvulla tapahtuneiden Etnan purkausten jälkeen kaupunki muodostui voimakkaasti barokkityyliseksi.

  • Civitavecchia (Rooma), Italia

    Civitavecchia, johon aluksemme saapuu, sijaitsee noin puolentoista tunnin päässä Rooman kaupungin ydinkeskustasta. Laivalla on laaja retkivalikoima, joista jokaiselle löytyy taatusti mieluista tekemistä.

  • Savona, Italia

    Tervetuloa Costa-varustamon kotiin! Savona on varustamon kotisatama, ja kaupunki toimiikin usein risteilyn lähtökaupunkina.

  • Marseille, Ranska

    Jyrkkien kalkkikivikallioiden suojista löytyy Marseille, Ranskan suurin satamakaupunki. Kaupungin ykkösnähtävyys on eloisa vanha satama, jonne lipuu purjeveneitä ja risteilylaivoja ympäri maailmaa.

  • Katakolon ja Olympia, Kreikka

    Katakolon on merenrantakaupunki, joka on yleinen pysähdyspaikka isoille risteilijöille. Suurin osa matkaajista suuntaa Katakolosta Olympian kaupunkiin, jossa järjestettiin muinaisia Olympia kisoja. Kaupungissa on paljon nähtävää, sillä alueella on useita temppeleitä ja alttarialueita.

  • Aqaba, Jordania

    Komeat vuoret reunustavat tätä Punaisenmeren pohjukassa sijaitsevaa kaupunkia. Aqabassa kaikuu rukouskutsut, ja saattaapa kameli käyskennellä vastaan jopa keskustassa. Aqaba on sopii hyvin sukeltajille ja snorklaajille, mutta myös monille muille.

  • Salalah, Oman

    Oman on rauhallinen, siisti ja suhteellisen vapaamielinen arabimaa, ja Salalah maan toiseksi suurin kaupunki. Onpa Salalah myös maan talouden ja muodin keskus. Värikkään Salalahin vanha kaupunki tunnetaan nimellä Zufar, ja Salalahiin tutustumiseen riittää puoli päivää.

  • Mumbai, Intia

    Mumbai on värikäs sekamelska Bollywood-tähtiä, temppeleitä ja hiekkarantoja. Elämä tässä vilkkaassa kaupungissa on nopeatempoista, eikä Mumbai koskaan nuku.

  • Mormugao, Intia

    Mormugao on Goan tärkein satama. Kohde on todellinen värien, äänien, tuoksujen ja makujen ilotulitus - nähtävää ja koettavaa riittää niin paljon, että perässä on miltein vaikea pysytellä. Aurinkoisessa Mormugaossa on helppo antautua aistien ja kulttuurin vietäväksi.

  • Male, Malediivit

    Malediivien paratiisisaarella loikoillaan aurinkotuolissa liidunvalkoisella rannalla ja pulahdetaan välillä Intian valtameren turkoosinsinisiin aaltoihin virkistäytymään. Saarivaltio muodostuu yli tuhannesta koralliriuttojen ja laguunien ympäröimästä saaresta ja atollista.

  • Rio de Janeiro, Brasilia

    Kukapa ei olisi törmännyt julisteessa, taulussa tai tv-ohjelmassa Corcovado-kukkulan laella 710 metrin korkeudessa käsiään levittävään Kristus-patsaaseen. Nyt tämä patsas, jota on pidetty yhtenä maailman seitsemästä ihmeestä, on mahdollista nähdä omin silmin.

  • Buenos Aires, Argentiina

    Miljoonakaupunki Buenos Aires on viehättävä, monikulttuurinen ja intohimoinen tangon tyyssija. Argentiinan pääkaupunki tarjoaa nähtävää vuorokauden joka tunnille.

  • Montevideo, Uruguay

    Montevideo on Uruguayn pääkaupunki, jossa on taatusti luvassa lämpöä, rikasta siirtomaa-aikaista arkkitehtuuria, viehättäviä rantoja sekä tööttäileviä autoja.

  • Argentiina, Ushuaia

    Tervetuloa maailman eteläisimpään kaupunkiin! Ushuia on noin 60 000 asukkaan kaupunki Tulimaassa, Argentiinan kärjessä. Tulimaa on saaristo, joka sijaitsee Etelä-Amerikan eteläisimmässä kärjessä.

  • Puerto Williams, Chile

    Puerto Williams on Etelä-Amerikan eteläisin kaupunki. Se sijaitsee Tulimaassa Chilen hallinnoimalla alueella Isla Navarinon saarella vastapäätä Beaglensalmea. Diurnes de Navarinon vuoristossa Puerto Williamsin eteläpuolella useita vaelluksille ja retkeily reittejä.

  • Punta Arenas, Chile

    Punta Arenas on rento ja ystävällinen kaupunki Chilessä, Magalhãesin salmella. Onpa se samalla yksi maailman eteläisimmistä kaupungeista Antarktiksen ja vuonojen syleilyssä.

  • Puerto Chacabuco, Chile

    Puerto Chacabuco sijaitsee Aysénissa, Chilessä. Se on alueensa tärkein satama. Aysenin pääelinkeinoja ovat kalastus ja matkailu, vaikkakin totuuden nimissä kaupunki on kaikkea muuta kuin turistikohde: ei pikaruokaloita, ei ostoskeskuksia, ei elokuvateatteria.

  • Puerto Montt, Chile

    Eloisa ja värikäs Puerto Montt on eteläisessä Chilessä sijaitseva satamakaupunki.

  • San Antonia / Santiago de Chile, Chile

    San Antonia on satamakaupunginosa Santiago De Chilen rannalla. Kaupungin keskusta-alue Centro on vilkas päivisin ja soveltuu erinomaisesti shoppailuun ja alueelta löytyy lounaskahviloita ja pikaruokaloita.

  • Roatan, Honduras

    Lämmin ja kirkas merivesi, värikkäät kalat, kilpikonnat sekä koralliriutat tarjoavat täällä loistavat puitteet uintiin ja snorklaukseen.

  • Cozumel, Meksiko

    Cozumel, mayakielellä "pääskysten saari", sijaitsee Jukatanin niemimaan itärannikolla. Karibianmeren aalloissa kylpevä saari on mainio sukelluskohde. Cozumelilla koet kristallin kirkkaat vedet, loputtomat rannat sekä kohtaat erityisen ystävälliset ja vieraanvaraiset paikalliset ihmiset.

  • Fort Lauderdale, Florida

    Fort Lauderdale on monille suomalaisille tuttu golfareiden suosikki, mutta löytyy kaupungista hurjasti muutakin ihasteltavaa kuin rento päivä viheriöllä! Ostosmahdollisuudet ovat amerikkalaiseen tapaan mahtavat, ja myös maaginen Miami on lyhyen matkan päässä.

  • Lissabon, Portugali

    Seitsemälle kukkulalle rakennettu Portugalin pääkaupunki Lissabon on mielenkiintoinen kokonaisuus ydinkeskustan moderneja kävelykatuja ja vanhankaupungin labyrinttimäisiä pikkukujia. Kaupungin keskus on kävelykatujen hallitsema Baixa-alue ja vilkas Rossio-pääaukio.

  • Heraklion/Kreeta, Kreikka

    Kreikan suurimman saaren pääkaupungissa pääset sekä shoppailemaan, nauttimaan maittavista herkuista, viettämään kaupunkielämää tai vaikkapa rentoutumaan mahtavilla hiekkarannoilla. Historianharrastajat voivat rientää Knossoksen alueelle tekemään tutkimuksiaan.