Santorini, Kreikka

Jos haluat nauttia syvänsinisestä kirkkaasta vedestä ja ehkä maailman kauneimmista auringonnousuista ja -laskuista, olet tullut oikeaan paikkaan. Erikoisista laavarannoistaan tunnettu Santorini on huikaisevan kaunis paikka, joka jää taatusti filmirullan lisäksi mieleen ja sydämeen.

Santorinia värittävät tulivuori, tummat laavahiekkaiset rannat ja viini- sekä hedelmätarhat. Santorini oli satoja tuhansia vuosia sitten vielä pyöreä, kunnes saaren keskiosa romahti mereen. Monesti onkin mietitty, olisiko juuri Santorini ollut myyttinen mereen uponnut Atlantis. Tarinoiden todenperää voi tutkiskella esimerkiksi kaupungin museoissa.

Kaupungin keskus on rinteeseen rakennettu Fira, joka tarjoaa upean näkymän kraateriin. Firassa voi nautistella terassikahviloista ja ravintoloista, jonka näkymät ovat silmänruokaa parhaimmillaan. Espressokupillisen jälkeen voi aikaansa viettää esimerkiksi muotiliikeissä ja taidegallerioissa.

Jos Guccit ja Pradat eivät tällä kertaa kiinnosta, kannattaa suunnata pieneen Pyrgosin keskiaikaiseen linnoituskylä. Korkealle kukkulan laelle rakennettua kylää ympäröivät keskiaikaisen muurin rauniot, ja kylän vanhin kirkko on peräisin 1000-luvulta. Kylään joutuu kapuamaan, mutta upeat maisemat ovat jokaisen hikipisaran arvoiset.

Jaa tämä artikkeli