Kanariansaaret, Teneriffa, St. Cruz de Tenerife

St. Cruz tunnetaan arkkitehtuuristaan, puistoistaan, ostosmahdollisuuksistaan sekä karnevaaleistaan. Kaupunki on Kanariansaarten toiseksi suurin, mutta se on onnistunut säilyttämään perinteisen espanjalaisen kulttuurinsa. Kulttuurinjanoisille löytyykin nähtävää esimerkiksi kaupungin hyvästä museotarjonnasta.

Tutustuminen tähän iloiseen kanarialaiskaupunkiin kannattaa kannattaa aloittaa Plaza de España -aukiolta, joka on kaupungin keskus. Aukiolta lähtee lukuisia katuja, joista shoppailijan kannattaa valita Calle Castillo -kävelykatu. Sieltä löytyvät nimittäin kaupungin parhaat ostosmahdollisuudet. Shoppailun lisäksi aukion ympäriltä löytyy niin ravintoloita, kahviloita kuin ihania terassejakin, joilla voi seurata espanjalaista elämänmenoa kahvikupin äärellä.

Mainio vierailukohde kaupungissa on myös César Manriquen suunnittelemat merivesialtaat, joiden ympärille levittäytyy valtava määrä aurinkotuoleja – ei kun köllimään! Aidolle rannalle kaipaavan kannattaa puolestaan suunnata kulkunsa kultahiekkaiselle Playa de las Teresitasille. Rantaa pidetään yhtenä Pohjois-Teneriffan hienoimmista.

Kaupungin suosituimpia kulttuurikohteita on Teneriffan parhaana museona pidetty luonnonhistoriallinen ja arkeologinen museo (Calle Fuente Morales), joka sijaitsee lähellä Plaza de España -aukiota. Toinen suosittu kohde on Tenerife Espacio de las Artes -nykytaiteen museo. Tekeminen ja näkeminen eivät taatusti lopu kesken!

  • Italia, Savona

    Tervetuloa Costa-varustamon kotiin! Savona on varustamon kotisatama, ja kaupunki toimiikin usein risteilyn lähtökaupunkina. Jo pelkkä kolmen tunnin matka ylängöllä sijaitsevalta Milanon lentokentältä alas Savonan satamaan on upea elämys.

  • Ranska, Marseille

    Jyrkkien kalkkikivikallioiden suojista löytyy Marseille, Ranskan suurin satamakaupunki. Kaupungin ykkösnähtävyys on eloisa vanha satama, jonne lipuu purjeveneitä ja risteilylaivoja ympäri maailmaa.

  • Espanja, Barcelona

    Espanjan toiseksi suurin kaupunki Barcelona valloittaa vaativammankin turistin: on upeita hiekkarantoja ja persoonallisia kaupunginosia sekä nähtävyyksiä kirjaksi asti.

  • Marokko, Casablanca

    Yli neljän miljoonan asukkaan Casablanca on monelle tuttu samannimisestä klassikkoelokuvasta, mutta tämä Atlantin rannikon tärkeä satama- ja liike-elämänkeskuskaupunki on paljon muutakin. Suuressa metropolissa yhdistyvät ranskalainen elämänmeno ja arabikulttuuri.

  • Brasilia, Recife

    Tervetuloa Recifeen, Amerikan Venetsiaan! Brasilian koilliskärjessä Pernambucon osavaltiossa sijaitsevassa Recifen kaupungissa on kolme erillistä aluetta, jotka ovat vesiteiden erottamia. Ne ovat Sao Jose, Boa Vista ja Santo Antônio.

  • Brasilia, Maceio

    Koillis-Brasiliassa sijaitsevaa Maceióa kutsutaan myös lempinimellä ”vesiparatiisi”. Nimi juontuu tietenkin kaupungin upeasta rannikosta ja kauniista hiekkarannoista turkoosinvärisen veden äärellä.

  • Brasilia, Salvador da Bahia

    Trooppista ja eksoottista Salvador da Bahiaa on kutsuttu Brasilian sydämeksi. Ei ihme, sillä tässä Bahian osavaltion pääkaupungissa on omalaatuista energiaa ja kauneutta.

  • Brasilia, Rio de Janeiro

    Kukapa ei olisi törmännyt julisteessa, taulussa tai tv-ohjelmassa Corcovado-kukkulan laella 710 metrin korkeudessa käsiään levittävään Kristus-patsaaseen. Nyt tämä patsas, jota on pidetty yhtenä maailman seitsemästä ihmeestä, on mahdollista nähdä omin silmin.

  • Uruguay, Montevideo

    Montevideo on Uruguayn pääkaupunki, jossa on taatusti luvassa lämpöä, rikasta siirtomaa-aikaista arkkitehtuuria, viehättäviä rantoja sekä tööttäileviä autoja.

  • Argentiina, Buenos Aires

    Miljoonakaupunki Buenos Aires on viehättävä, monikulttuurinen ja intohimoinen tangon tyyssija. Argentiinan pääkaupunki tarjoaa nähtävää vuorokauden joka tunnille.